Wienissä pidetyssä huippukokouksessa presidentti Jimmy Carter ja Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev allekirjoittavat SALT-II-sopimuksen, joka koskee ydinaseiden rajoituksia ja suuntaviivoja. Sopimus, joka ei muodollisesti koskaan tullut voimaan, osoittautui yhdeksi kiistanalaisimmista Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton sopimuksista kylmästä sodasta.
SALT-II-sopimus oli seurausta monista nagge-asioista, jotka jäivät jäljelle onnistuneesta SALT-I-sopimuksesta vuonna 1972. Vaikka vuoden 1972 sopimus rajoitti monenlaisia ydinaseita, monet kysymykset jäivät ratkaisematta. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliset keskustelut alkoivat melkein heti, kun molemmat maat ratifioivat SALT-I: n vuonna 1972. Neuvotteluissa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan aikaan uusia läpimurtoja. Vuoteen 1979 mennessä sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto olivat innokkaita elvyttämään prosessia. Yhdysvaltojen kannalta ensisijainen motivaatio oli pelko, että neuvostoliitot etenivät asekilpailuun. Neuvostoliitolle yhä tiiviimmät suhteet Amerikan ja kommunistisen Kiinan välillä aiheuttivat kasvavaa huolta.
Carter ja Brezhnev tapasivat Wienissä kesäkuussa 1979 ja allekirjoittivat SALT-II-sopimuksen. Perussopimuksessa perustettiin lähtökohtaisesti numeerinen tasa-arvo kahden kansakunnan välillä ydinaseiden toimitusjärjestelmien suhteen. Se myös rajoitti MIRV-ohjusten määrää (ohjukset, joissa on useita riippumattomia ydinkärkiä). Itse asiassa sopimus ei juurikaan lainkaan pysäyttänyt tai edes hidastanut asekilpailua. Siitä huolimatta se kohtasi Yhdysvalloissa jatkuvaa kritiikkiä. Perustamissopimus tuomittiin neuvostolle "osana", joka jättäisi Amerikan käytännössä puolustuskyvyttömäksi monien uusien aseiden suhteen, joita sopimuksessa ei mainita. Jopa asevalvonnan kannattajat olivat vain innostuneita sopimuksesta, koska se ei juurikaan vaikuttanut aseiden tosiasialliseen hallintaan.
Keskustelu SALT-II: n suhteesta Yhdysvaltain kongressissa jatkui kuukausia. Joulukuussa 1979 neuvosto kuitenkin aloitti hyökkäyksen Afganistaniin. Neuvostoliiton hyökkäys tappoi käytännössä kaikki mahdollisuudet SALT-II: n läpilyönnistä, ja Carter varmisti tämän vetämällä sopimuksen senaatista tammikuussa 1980. SALT-II pysyi siten allekirjoitettuna, mutta ratifioimatta. 1980-luvulla molemmat maat sopivat noudattavansa sopimusta siihen saakka, kunnes uudet aseneuvottelut voivat käydä.
