Sisältö

• Vallanjako
• Lainsäädäntö
• Toimiala
• Oikeudellinen osasto
• Kolmen hallintoelimen implisiittiset valtuudet
• Tarkastukset ja tasapainot
• Lähteet

Yhdysvaltain hallituksen kolme haaraa ovat lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeuslaitokset. Vallanjako-opin mukaan Yhdysvaltain perustuslaki jakoi liittohallituksen vallan näihin kolmeen haaraan ja rakensi tarkastus- ja tasapainotusjärjestelmän varmistaakseen, ettei yksikään haara voi tulla liian voimakas.

Vallanjako

Valaistumisfilosofi Montesquieu loi lauseen "trias politica" tai vallanjako-osuutensa vaikutusvaltaiseen 1800-luvun työhönsä "Lakihenki". Hänen ajatuksensa hallituksesta, joka on jaettu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeuslaitoksiksi, toimivat toisistaan ​​riippumattomasti Yhdysvaltojen perustuslain laatijat, jotka vastustivat kiihkeästi liiallisen vallan keskittämistä mihinkään hallituselimeen.

Federalist Lehdissä James Madison kirjoitti vallanjaon välttämättömyydestä uuden maan demokraattiselle hallitukselle: ”Kaikkien vallan, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja oikeuslaitoksen, keskittyminen samoihin käsiin riippumatta siitä, onko niitä yksi, muutama vai monta , ja riippumatta siitä, ovatko perinnölliset, itse nimeämät vai valitut, voidaan oikeudenmukaisesti lausua tyrannian määritelmästä. "

Lainsäädäntö

Perustuslain I artiklan mukaan lainsäädäntöosastolla (Yhdysvaltain kongressi) on ensisijainen valta antaa maan lakeja. Tämä lainsäädäntövalta jakautuu edelleen kahteen kongressin kamariin tai taloun: edustajainhuoneeseen ja senaattiin.

Kongressin jäsenet valitsevat Yhdysvaltojen kansalaiset. Vaikka jokainen osavaltio saa saman määrän senaattoreita (kaksi) edustamaan sitä, kunkin valtion edustajien lukumäärä perustuu valtion väestöön.

Siksi, vaikka senaattoreita on 100, parlamentin 435 valittua jäsentä on mukana ja lisäksi kuusi äänioikeudetonta edustajaa, jotka edustavat Columbian piirikuntaa sekä Puerto Ricoa ja muita Yhdysvaltojen alueita.

Lain säädöksen antamiseksi kummankin talon on hyväksyttävä sama versio lakiehdotuksesta enemmistöpäätöksellä. Kun se tapahtuu, lakia menee presidenttille, joka voi joko allekirjoittaa sen laissa tai hylätä sen perustuslaissa määrätyn veto-vallan avulla.

Säännöllisen veto-oikeuden tapauksessa kongressi voi ohittaa veto-oikeuden kahden kolmasosan äänestämällä kummastakin talosta. Sekä veto-oikeus että kongressin kyky ohittaa veto ovat esimerkkejä perustuslain tarkoituksena olevasta tarkastus- ja tasapainotusjärjestelmästä estämään ketään haarautumasta saamasta liikaa valtaa.

Toimiala

Perustuslain II artiklan mukaan toimeenpanoelimellä, jonka päällikkö on presidentti, on valta panna täytäntöön tai panna täytäntöön kansallisen lait.

Presidentin, joka on asevoimien päällikkö ja valtionpäämies, lisäksi toimeenpanoelimeen kuuluu varapuheenjohtaja ja kabinetti; ulkoministeriö, puolustusministeriö ja 13 muuta toimeenpanoyksikköä; ja monet muut liittovaltion virastot, valiokunnat ja komiteat.

Toisin kuin kongressin jäseniä, kansan valitsemat presidentit ja varapuheenjohtajat eivät tapahdu suoraan joka neljäs vuosi, vaan vaalikauppajärjestelmän kautta. Ihmiset äänestävät valitakseen äänestäjätaulun, ja kukin äänestäjä sitoutuu antamaan äänensä ehdokkaalle, joka saa eniten ääniä edustajiltaan.

Lainsäädännön allekirjoittamisen (tai vetoamisen) lisäksi presidentti voi vaikuttaa maan lakiin erilaisilla toimeenpanotoimilla, mukaan lukien toimeenpanomääräykset, presidentin muistiot ja ilmoitukset. Toimeenpaneva haara vastaa myös kansakunnan ulkopolitiikan toteuttamisesta ja diplomatian harjoittamisesta muiden maiden kanssa, vaikka senaatin on ratifioitava kaikki sopimukset ulkomaisten maiden kanssa.

Oikeudellinen osasto

III artiklassa määrättiin, että maan lainkäyttövaltaan, lakien soveltamiseen ja tulkitsemiseen, olisi annettava "yksi ylin oikeus ja sellaiset huonommat tuomioistuimet, joita kongressi voi ajoittain määrätä ja perustaa".

Perustuslaissa ei määritelty korkeimman oikeuden valtuuksia eikä selitetty, miten oikeuslaitos tulisi organisoida, ja oikeuslaitos otti jonkin aikaa takapenkin muihin hallintoelimiin.

Mutta kaikki muuttui Marbury vastaan ​​Madison, 1803 virstanpylvästapaus, jolla vahvistettiin korkeimman oikeuden toimivalta tuomioistuimessa valvoa asiaa, jolla se määrittelee toimeenpano- ja säädösten perustuslainmukaisuuden. Tuomioistuinvalvonta on toinen keskeinen esimerkki toiminnassa olevasta tarkistus- ja tasapainotusjärjestelmästä.

Liittovaltion oikeuslaitoksen jäseniin kuuluu korkein oikeus, 13 Yhdysvaltain muutoksenhakutuomioistuinta ja 94 liittovaltion tuomioistuimen käräjäoikeutta, jotka presidentti on nimittänyt ja senaatti vahvistanut. Liittovaltion tuomarit pitävät paikkansa, kunnes he eroavat, kuolevat tai heidät erotetaan toimistosta kongressin tuomiessa vankilassa.

Kolmen hallintoelimen implisiittiset valtuudet

Kussakin haarassa, joka on lueteltu perustuslaissa, on kukin haara vaatinut tiettyjä implisiittisiä valtuuksia, joista monet voivat toisinaan olla päällekkäisiä. Esimerkiksi presidentit ovat vaatineet yksinoikeutta tehdä ulkopolitiikkaa neuvottelematta kongressin kanssa.

Kongressi puolestaan ​​on antanut säädöksiä, joissa määritellään erityisesti, miten toimeenpanoelimen on sovellettava lakia, kun taas liittovaltion tuomioistuimet ovat tulkineet lakeja tavalla, jota kongressi ei aio toteuttanut, syyttäen "lakien säätämistä penkiltä".

Kongressille perustuslain myöntämät valtuudet laajenivat huomattavasti sen jälkeen kun korkein oikeus antoi päätöksen vuonna 1819 McCulloch vastaan ​​Maryland että perustuslaissa ei ilmoiteta kaikkea kongressille annettua valtaa.

Siitä lähtien lainsäädäntö on usein saanut ylimääräisiä implisiittisiä valtuuksia perustuslain I artiklan 8 kohtaan sisältyvän "välttämättömän ja asianmukaisen lausekkeen" tai "joustavan lausekkeen" nojalla.

Tarkastukset ja tasapainot

”Suunnittelemalla hallitusta, jota miehet hallinnoivat miehiksi, suuret vaikeudet ovat seuraavat: Sinun on ensin annettava hallitukselle mahdollisuus hallita hallittua; ja seuraavassa paikassa sitoa sitä hallitsemaan itseään ”, James Madison kirjoitti Federalist Papers -lehdessä. Jotta kaikki kolme julkishallintoa pysyisivät tasapainossa, jokaisella haaralla on valtuudet, jotka kaksi muuta haaraa voivat tarkistaa. Tässä on tapoja, joilla toimeenpano-, oikeus- ja lainsäädäntöelimet pitävät toisiaan linjassa:

· Presidentti (toimeenpanoelimen päällikkö) toimii sotilasvoimien päällikkönä, mutta kongressi (lainsäädäntöosasto) varaa armeijalle varat ja äänestää sodan julistamiseksi. Lisäksi senaatin on ratifioitava kaikki rauhansopimukset.

· Kongressilla on käsilaukku, koska se hallitsee rahaa, jota käytetään toimeenpanotoimien rahoittamiseen.

· Presidentti nimittää liittovaltion virkamiehet, mutta senaatti vahvistaa nämä ehdokkaat.

· Lakialoissa jokainen kongressitalo toimii tarkistuksena toisten mahdollisista väärinkäytöksistä. Sekä edustajainhuoneen että senaatin on laadittava samassa muodossa oleva lakiesitys, jotta siitä tulee lakia.

· Kun kongressi on hyväksynyt lakiesityksen, presidentti voi valtuuttaa vetoamaan lakiesityksen. Kongressi puolestaan ​​voi ohittaa säännöllisen presidentin veto-oikeuden kahden kolmasosan äänestämällä kummastakin talosta.

· Korkein oikeus ja muut liittovaltion tuomioistuimet (oikeuslaitos) voivat julistaa lait tai presidentin toimet perustuslain vastaisiksi prosessina, jota kutsutaan tuomioistuimen valvontaan.

· Presidentti puolestaan ​​tarkastaa oikeuslaitoksen nimitysvallan kautta, jolla voidaan muuttaa liittovaltion tuomioistuinten suuntaa

· Hyväksymällä muutoksia perustuslakiin, kongressi voi tehokkaasti tarkistaa korkeimman oikeuden päätökset.

· Kongressi voi valloittaa sekä toimeenpanovallan että oikeuslaitoksen jäsenet.

Lähteet

Vallanjako, Oxford-opas Yhdysvaltain hallitukselle.
Hallituksen piirit, USA.gov.
Valtuuksien erottaminen: Yleiskatsaus, valtioiden lainsäätäjien kansallinen konferenssi.