Sisältö

• Oslon sopimusten alku
• Camp David Accords
• Oslo I -neuvottelut
• Israel ja PLO
• Oslo II
• Oslon sopimusten jälkimahdollisuudet
• Lähteet

Oslon sopimukset olivat tärkeä hetki rauhan saavuttamiselle Lähi-idässä. Itse asiassa joukko kahta erillistä sopimusta, jotka Israelin hallitus ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) johto ovat allekirjoittaneet, ovat vuonna 1964 perustettu militantti järjestö, joka perustaa Palestiinan valtion alueelle. Oslon sopimukset ratifioitiin Washingtonissa, DC: ssä, vuonna 1993 (Oslo I) ja Taba, Egypti, vuonna 1995 (Oslo II). Vaikka neuvottelujen aikana laaditut säännökset ovat edelleen voimassa, osapuolten välisiä suhteita uhkaa edelleen konflikti.

Vaikka Oslon sopimukset olivat huomionarvoisia siinä mielessä, että PLO suostui tunnustamaan virallisesti Israelin valtion ja että Israel puolestaan ​​antoi palestiinalaisille jonkinlaisen rajoitetun itsehallinnon muodon Gazassa ja Länsirannalla (ns. Miehitetyt alueet), heitä pidettiin alun perin vain askeleena osapuolten välisen muodollisen rauhansopimuksen ratifioimiseen, joka päättäisi vuosikymmenten kestäneen konfliktin.

Oslon sopimukset eivät kuitenkaan ole vielä johtaneet kestävään rauhaan, ja niiden kokonaisvaikutuksista on keskusteltava.

Oslon sopimusten alku

Israelin ja PLO: n väliset neuvottelut, jotka johtivat lopulta Oslon sopimuksiin, alkoivat salassa Oslossa, Norjassa, vuonna 1993.

Kumpikaan osapuoli ei halunnut julkisesti tunnustaa läsnäoloaan neuvotteluissa pelkäämällä kiistaa. Monet israelilaiset pitivät PLO: ta terroristijärjestönä, ja näin ollen he olisivat nähneet keskustelujen rikkoneen maan kieltoa neuvotella terroristien kanssa.

PLO ei sen sijaan ollut alusta alkaen tunnustanut muodollisesti Israelin legitiimiyttä, ja kannattajiensa olisi pitänyt virallisesti tunnustaa juutalaisen valtion oikeus olla aloittelematon.

Camp David Accords

Molempien osapuolten johtajat pyrkivät tunkeutumaan kestävään rauhaan Yhdysvaltojen ja muiden maailmanvaltioiden pyynnöstä. He saapuivat Norjaan toivoen rakentaakseen Egyptin presidentin Anwar Sadatin ja Israelin pääministerin allekirjoittamia Camp David -sopimuksia. Menachem alkoi syyskuussa 1978.

Camp Davidin sopimukset perustivat niin kutsutut Lähi-idän rauhan puitteet ja päättivät Egyptin ja Israelin välisen konfliktin loppumisen.

He vaativat myös Palestiinan valtion perustamista Gazan nimeltä alueelle ja Jordanin joen länsirannalle. Koska palestiinalaisia ​​ei ollut edustettuna neuvotteluissa, jotka pidettiin Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin vetäytyessä, Yhdistyneet Kansakunnat eivät tunnustaneet muodostuneita sopimuksia muodollisesti.

Oslo I -neuvottelut

Kun PLO ja Israelin hallituksen edustajat saapuivat Norjaan noin 15 vuotta myöhemmin, Camp David -sopimukset toimivat sekä mallina että lähtökohtana viimeisimmissä neuvotteluissa, koska lopullinen tavoite oli rakentaa puitteet riippumattoman luomiseksi. Palestiinan valtio.

Näiden tärkeiden keskustelujen pöydässä istuivat huomionarvoiset johtajat, kuten PLO: n päällikkö Yassir Arafat, Israelin entinen pääministeri Shimon Peres, Israelin pääministeri Yitzhak Rabin ja Norjan varaulkoministeri Jan Egeland. Norjalaiset toimivat käytännössä välittäjinä osapuolten välillä.

Israel ja PLO

Ennen kuin molemmat osapuolet voivat aloittaa neuvottelut, oli kuitenkin niin pieni asia, että molemmat tunnustivat toisensa laillisuuden.

Itse asiassa, muutama päivä ennen Oslo I: n virallista allekirjoittamista, molemmat osapuolet allekirjoittivat vastavuoroista tunnustamista koskevan kirjeen, jossa PLO suostui tunnustamaan Israelin valtion (ennen tätä sopimusta he olivat katsoneet maan olevan olemassa olevana rikkomalla kansainvälinen oikeus sen perustamisesta lähtien 1948) ja israelilaiset tunnustivat PLO: n roolin "Palestiinan kansan edustajana".

"Vastavuoroisen tunnustamisen kirjeen" lisäksi Oslo I perusti "väliaikaisen itsehallinnon järjestelyjen periaatteiden julistuksen", jolla perustettiin Palestiinan lainsäädäntöneuvosto (lähinnä vapaasti valittu parlamentti) ja asetettiin parametrit asteittaiseen peruuttamiseen. Israelin joukot Gazasta viiden vuoden ajan.

Oslo II

Oslo I asetti myös esityslistan jatkosopimukselle, josta tuli tunnetuksi nimitys Oslo II, johon sisältyy keskustelu Jerusalemin kaupungin tulevasta hallinnosta (molemmat osapuolet väittävät sen olevan oma pääkaupunginsa) sekä rajoja ja turvallisuutta koskevista kysymyksistä ja israelilaisten siirtolaisten mahdolliset oikeudet Länsirannalla.

Myös palestiinalaishallinnon johdon vapaaehtoisia vaaleja koskeva pöytäkirja laadittiin.

Kaksi vuotta myöhemmin allekirjoitettu Oslo II antoi Gazan ja Länsirannan valvovalle palestiinalaishallinnolle rajoitetun valvonnan alueen osaan, antaen samalla Israelille mahdollisuuden liittää suuri osa Länsirannasta, ja vahvisti taloudellisen ja poliittisen yhteistyön parametrit. molemmin puolin. Esimerkiksi osana sopimusta molemmat osapuolet olivat kiellettyjä yllyttämään väkivaltaan tai konflikteihin toisiaan vastaan.

Israel myös kerää veroja palestiinalaisilta, jotka työskentelevät Israelissa, mutta asuvat miehitetyillä alueilla, jakaen tulot palestiinalaishallinnolle. Israel valvoo myös tavaroiden ja palvelujen kauppaa Gazalle ja Länsirannalle sekä sieltä pois.

Oslon sopimusten jälkimahdollisuudet

Valitettavasti kaikki Oslon sopimusten ratifioinnista saatu vauhti oli lyhytaikaista.

Vuonna 1998 Palestiinan viranomaiset syyttivät Israelia siitä, ettei se noudattanut Oslon sopimuksissa vaadittua joukkojen vetäytymistä Gazasta ja Hebronista. Ja sen jälkeen kun alun perin hidasti siirtokuntien rakentamista Länsirannalla, Yhdysvaltojen pyynnöstä aloitettiin uusien israelilaisten asuntojen rakentaminen alueelle vakavasti uudelleen 2019-luvun alussa.

Sitä vastoin sopimusten kriitikot väittivät, että palestiinalaisten väkivalta Israelin kansalaisiin lisääntyi jälkikäteen, samaan aikaan kun Palestiinan itsehallinnon voima kasvaa. Nämä kriitikot kokivat, että palestiinalaishallinto ei kyennyt riittävästi valvomaan Gazan ja Länsirannan alueita sekä tunnistamaan epäiltyjä terroristeja ja syyttämään niitä.

Näiden erimielisyyksien takana molempien osapuolten neuvottelijat kokoontuivat jälleen kerran Camp Davidiin toivoensa jatkaa Oslon sopimuksia kattavalla rauhansopimuksella.

USA: n ollessa avainasemassa neuvotteluissa neuvottelut kuitenkin romahtivat pian, mikä vaikeutui edelleen Yhdysvaltojen johtajuuteen tulevien muutosten vuoksi (presidentti Bill Clintonin toinen toimikausi päättyy ja hänen tilalleen tulee George W. Bush vuonna Tammikuuta 2019).

Syyskuussa 2019 palestiinalaiset militantit julistivat "toisen Intifadan", joka kehotti lisäämään väkivaltaa israelilaisia ​​vastaan ​​Sharonin jälkeen, joka pääministerinä vieraili Temple Mount -sivustolla, joka oli pyhitetty sekä juutalaisille että muslimeille.

Seuraava molemmin puolin esiintynyt väkivalta-aika raivasi kaikki toiveet kestävästä rauhasta, ja israelilaiset ja palestiinalaiset eivät ole käyneet asiaan liittyviä neuvotteluja sen jälkeen.

Vaikka jotkut Oslon sopimusten määräykset ovat edelleen voimassa, palestiinalaishallinnon roolista Gazan hallinnossa ja Länsirannan monissa säännöksissä on jo kauan luovuttu.

Lähteet

Oslon sopimukset. Historiallisen toimisto. Yhdysvaltain ulkoministeriö.
Oslo Accordsin tosiasiat. CNN.com.
Särkyneet unelmat rauhasta: tie Oslosta. PBS.org.
Oslon sopimukset. Globaali politiikkafoorumi.