Sisältö

• 80-luvun crack-epidemia
• Reagan ja huumeiden sota
• Sano ei huumeille
• D.A.R.E. Ohjelmoida
• Tuki ja kriittisyys huumeiden vastaiselle sotalle

"Just Say No" -liike oli osa Yhdysvaltain hallituksen pyrkimyksiä käydä uudelleen ja laajentaa huumeiden sotaa. Kuten useimpien huumeiden vastaisten aloitteiden kohdalla, Just Say No'whichista tuli amerikkalainen saalislause 1980-luvulla, ja se herätti sekä kansalaisten tukea että kritiikkiä.

80-luvun crack-epidemia

80-luvun alkupuolella kehitettiin ensin halpa, erittäin riippuvuutta aiheuttava kokaiini, nimeltään crack.

Crackin suosio johti kokaiiniriippuvuuteen joutuneiden amerikkalaisten määrän kasvuun. Vuonna 1985 kokaiinia käyttäneiden ihmisten määrä kasvoi 4,2 miljoonasta 5,8 miljoonaan. Vuoteen 1987 mennessä crack oli ilmoitettu olevan saatavana kaikissa paitsi neljässä osavaltiossa.

Kokaiiniin liittyvien tapausten päivystykset hätätilanteissa lisääntyivät nelinkertaisesti vuosien 1984 ja 1987 välillä.

Halkeamiepidemio tuhosi erityisesti afrikkalais-amerikkalaisten yhteisöjen rikosten ja vankien määrän tämän väestön keskuudessa kohonnut 1980-luvulla.

Reagan ja huumeiden sota

Presidentti Ronald Reaganin astuessa virkaan vuonna 1981 hän lupasi torjua päihteiden väärinkäytön ja asettaa tärkeysjärjestykseen uudelleen huumeiden sodan, jonka presidentti Richard Nixon aloitti alun perin 1970-luvun alkupuolella.

Vuonna 1986 Reagan allekirjoitti huumausaineiden vastaisen lain. Tässä laissa osoitettiin 1,7 miljardia dollaria jatkamaan huumeiden vastaisen sodan torjuntaa ja asetettiin pakolliset vähimmäisvankeusrangaistukset tietyille huumausainerikoksille.

Reaganin vuosina huumausainerikoksista vankeusrangaistukset nousivat nopeasti, ja tämä suuntaus jatkui monien vuosien ajan. Itse asiassa väkivallattomista huumausainerikoksista vangittujen ihmisten määrä kasvoi 50 000: sta vuonna 1980 yli 400 000: een vuoteen 1997 mennessä.

Sano ei huumeille

Presidentti Reaganin vaimo Nancy Reagan käynnisti "Just Say No" -kampanjan, joka rohkaisi lapsia kieltäytymään kokeilemasta huumeita tai käyttämään niitä sanomalla vain sana "ei".

Liike alkoi 1980-luvun alkupuolella ja jatkui yli vuosikymmenen.

Nancy Reagan matkusti maahan tukemaan kampanjaa esiintymällä televisiouutisohjelmissa, keskusteluohjelmissa ja julkisen palvelun ilmoituksissa. Ensimmäinen nainen vieraili myös huumeiden kuntoutuskeskuksissa mainostaakseen Just Say No.

Kyselyjen mukaan kampanja on saattanut johtaa yleiseen huolenpitoon maan huumeongelmasta. Vuonna 1985 niiden amerikkalaisten osuus, jotka pitivät huumeiden väärinkäyttöä kansakunnan "ongelmana numero yksi", oli 2–6 prosenttia. Vuonna 1989 tämä luku hyppäsi 64 prosenttiin.

D.A.R.E. Ohjelmoida

Vuonna 1983 Los Angelesin poliisiosaston päällikkö Daryl Gates ja Los Angelesin yhtenäisen koulupiirin yksiköt aloittivat huumausaineiden väärinkäytön vastaisen koulutuksen (D.A.R.E.) -ohjelman.

Nykyään edelleen olemassa oleva ohjelma yhdistää opiskelijat paikallisten poliisien kanssa vähentääkseen huumeiden käyttöä, ryhmien jäsenyyttä ja väkivaltaa. Opiskelijat oppivat päihteiden väärinkäytön vaaroista, ja heidän on sitouduttava pysymään poissa huumeista ja jengeista.

D.A.R.E. on toteutettu noin 75 prosentilla Yhdysvaltain kouluista.

Ohjelman suosiosta huolimatta useat tutkimukset ovat osoittaneet, että osallistumisella D.A.R.E: hen on vain vähän vaikutusta tulevaan huumeiden käyttöön.

Oikeusministeriön rahoittamassa tutkimuksessa, joka julkaistiin vuonna 1994, kävi ilmi, että juhlia D.A.R.E: ssä tupakan käyttöä vähensi vain lyhytaikaisesti, mutta sillä ei ollut vaikutusta alkoholin tai marihuanan käyttöön.

Vuonna 2019 Yhdysvaltain kirurgi, tohtori David Satcher, asetti D.A.R.E: n luokkaan ”tehottomat ennaltaehkäisyohjelmat”.

D.A.R.E: n puolustajat ovat nimittäneet joitain tutkimuksia virheellisiksi ja sanovat kyselyjen ja henkilökohtaisten tilien osoittavan, että ohjelmalla on todellakin positiivinen vaikutus tulevaan huumeiden käyttöön.

Viime vuosina D.A.R.E on hyväksynyt uuden käytännön opetussuunnitelman, jonka kannattajien mielestä on saavutettu parempia tuloksia kuin vanhentuneempia lähestymistapoja huumeiden väärinkäytön hillitsemiseksi.

Tuki ja kriittisyys huumeiden vastaiselle sotalle

Sen määrittäminen, onko huumeiden vastainen sota menestynyt vai epäonnistunut, riippuu siitä, keneltä kysyt.

Tiukkojen huumealoitteiden kannattajat väittävät, että toimenpiteet vähentävät rikollisuutta, lisäävät yleistä tietoisuutta ja alentavat päihteiden väärinkäyttöä.

Jotkut tutkimukset tosiasiallisesti viittaavat siihen, että jotkut kovan politiikan näkökohdat ovat saattaneet toimia. Yhdysvaltain terveys- ja ihmispalvelujen osaston sponsoroima tutkimus paljasti, että vuonna 1999 14,8 miljoonaa amerikkalaista käytti laittomia huumeita. Vuonna 1979 käyttäjiä oli 25 miljoonaa.

Kriitikot kuitenkin sanovat, että huumeiden sodan 1980-luvun versiossa painotettiin liikaa pelotetaktiikoita eikä keskitytty riittävästi huumehoitoon ja päihteiden väärinkäyttöohjelmiin.

Toinen yleinen kritiikki on, että lait johtivat väkivallattomien rikosten joukkovankeuteen. Vangopolitiikan aloitteen mukaan Yhdysvaltojen rikosoikeusjärjestelmässä on tällä hetkellä yli 2,3 miljoonaa ihmistä. Lähes puoli miljoonaa ihmistä on lukittu huumausainerikoksen vuoksi.

Monet ihmiset pitivät myös Reagan-aikakauden politiikkaa epäoikeudenmukaisesti kohdistettuna vähemmistöihin. Osa huumeiden väärinkäytöstä annettuun lakiin sisälsi raskaamman rangaistuksen, joka tunnetaan nimellä "100: 1 tuomiosuhde" samasta määrästä crack-kokaiinia (tyypillisesti mustien käyttämät) kuin jauhekokaiinia (tyypillisesti valkoiset). Esimerkiksi, viidestä grammasta crack-kokaiinia tai 500 grammasta jauhettua kokaiinia annettiin vähintään viiden vuoden rangaistus.

Vähemmistöyhteisöjä valvottiin raskaammin ja kohdistettiin, mikä johti suhteettomaan kriminalisointiin. Kongressin vuonna 2019 hyväksymä oikeudenmukainen tuomitsemislaki (FSA) kuitenkin alensi crack- ja jauhekokaiinirikosten välistä eroa 100: 1 18: 1.

On ehkä yhtä asiaa, josta sekä 1980-luvun huumesodan kannattajat että kriitikot sopivat: Just Say No -kauden aikana käyttöön otetut politiikat ja lait loivat huumausaineisiin keskittyvän poliittisen asialistan, joka vaikuttaa edelleen moniin amerikkalaisiin tänään.