Sisältö

• Slobodan Milosevic
• Radovan Karadzic
• VALVONTAOHJE BOSNIAssa
• SREBRENICA MASSACRE
• KANSAINVÄLINEN VASTAUS
• BOSNIAN TEUPÄJÄ

Bosnia-Hertsegovinan Jugoslavian tasavallan hallitus julisti huhtikuussa 1992 itsenäisyytensä Jugoslaviasta. Seuraavien vuosien aikana Bosnian serbialaiset joukot, serbien hallitseman Jugoslavian armeijan tukemana, tekivät hirvittäviä rikoksia Bosnia (Bosnian muslimien) ja Kroatian siviilejä vastaan, minkä seurauksena noin 100 000 ihmistä (heistä 80 prosenttia Bosniak) kuoli. 1995.

Slobodan Milosevic

Toisen maailmansodan jälkeen Balkanin Bosnia-Hertsegovinan, Serbia, Montenegron, Kroatian, Slovenian ja Makedonian valtioista tuli osa Jugoslavian liittotasavaltaa. Pitkäaikaisen Jugoslavian johtajan Josip Broz Titon kuoleman jälkeen vuonna 1980, kasvava nationalismi eri Jugoslavian tasavaltojen keskuudessa uhkasi jakautua unioniinsa toisistaan.

Tämä prosessi tiivistyi 1980-luvun puolivälin jälkeen serbijohtajan Slobodan Milosevicin nousun myötä. Hän auttoi horjuttamaan tyytymättömyyttä Bosnia ja Kroatian serbien ja heidän Kroatian, Bosniakin ja Albanian naapureiden välillä. Vuonna 1991 Slovenia, Kroatia ja Makedonia julistivat itsenäisyytensä.

Seuraavan Kroatian sodan aikana serbien hallitsema Jugoslavian armeija tuki siellä serbien separatisteja raa'issa törmäyksissä Kroatian joukkojen kanssa.

Radovan Karadzic

Bosniassa muslimit edustivat suurinta yksittäistä väestöryhmää vuoteen 1971 mennessä. Lisää serbejä ja kroaatteja muutti seuraavien kahden vuosikymmenen aikana, ja vuoden 1991 väestölaskennassa noin 4 miljoonan asukkaan Bosnian väkiluku oli 44 prosenttia Bosnia, 31 prosenttia serbi ja 17 prosenttia Kroatia.

Vuoden 1990 lopulla pidetyissä vaaleissa koalitiohallitus jakautui Bosnia Alija Izetbegovicin johtamiin kolmeen etnisyyteen (suunnilleen suhteessa väestöön) kuuluvien puolueiden kesken.

Maan sisä- ja ulkopuolella syntyneiden jännitteiden vuoksi Bosnian serbialainen johtaja Radovan Karadzic ja hänen Serbian demokraattinen puolue vetäytyivät hallituksestaan ​​ja perustivat oman "Serbian kansalliskokouksensa" 3. maaliskuuta 1992 kansanäänestysäänestyksen jälkeen (jonka Karadzicin puolue esti monet serbien asuttamat alueet), presidentti Izetbegovic julisti Bosnia itsenäisyyden.

VALVONTAOHJE BOSNIAssa

Bosnialaiset serbit halusivat kaukana Bosnia-Hertsegovinan itsenäisyydestä, mutta he halusivat olla osa hallitsevaa Serbian valtiota Balkanin ”Isossa Serbiassa”, jota serbien separatistit olivat jo pitkään kuvitelleet.

Toukokuun alussa 1992, kaksi päivää sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Euroopan yhteisö (Euroopan unionin edeltäjä) tunnustivat Bosnian itsenäisyyden, Bosnian serbijoukot Milosevicin tuella ja serbien hallitsema Jugoslavian armeija aloittivat hyökkäyksensä pommittamalla Bosnian pääkaupunki, Sarajevo.

He hyökkäsivät Bosniakin hallitsemiin itäosissa sijaitseviin Bosniak-kaupunkeihin, mukaan lukien Zvornik, Foca ja Visegrad, karkottamalla Bosniak-siviilit väkivaltaisesti alueelta julmassa prosessissa, joka myöhemmin tunnistettiin "etniseksi puhdistukseksi". (Etninen puhdistus eroaa kansanmurhasta siinä, että sen päätavoite on ihmisryhmän karkottaminen maantieteelliseltä alueelta eikä kyseisen ryhmän tosiasiallinen fyysinen tuhoaminen, vaikkakin samoja menetelmiä "mukaan lukien murhat, raiskaukset, kidutukset ja pakkokeinot").

Vaikka Bosnian hallitusjoukot yrittivät puolustaa aluetta, toisinaan Kroatian armeijan avulla Bosnian serbiarmeijat hallitsivat lähes kolme neljäsosaa maasta vuoden 1993 loppuun mennessä, ja Karadzicin puolue oli perustanut oman Srpskan tasavallansa. Itä. Suurin osa bosnialaisista kroaateista oli poistunut maasta, kun taas huomattava bosnialaisten väestö pysyi vain pienissä kaupungeissa.

Useat Kroatian-Bosniak-federaation ja Bosnian serbien väliset rauhanehdotukset epäonnistuivat, kun serbit kieltäytyivät luopumasta alueelta. Yhdistyneet Kansakunnat kieltäytyivät puuttumasta Bosnian konfliktiin, mutta sen pakolaisasiain päävaltuutetun johtamassa kampanjassa annettiin humanitaarista apua monille siirtymään joutuneille, aliravittuille ja loukkaantuneille uhreille.

SREBRENICA MASSACRE

Kesään 1995 1995 mennessä kolme itäisen BosniaSrebrenican kaupunkia, Zepa ja Gorazde olivat Bosnian hallituksen valvonnassa. Yhdysvallatoli julistanut nämä erillisalueet "turvallisiksi paratiiseiksi" vuonna 1993, aseistariisunnan ja kansainvälisten rauhanturvajoukkojen suojelemana.

Bosnia serbien joukot eteni kuitenkin 11. heinäkuuta 1995 Srebrenicaan, ylittäen sinne sijoitettujen hollantilaisten rauhanturvajoukkojen pataljoonan. Tämän jälkeen Serbian joukot erottivat Bosniak-siviilit Srebrenicassa asettamalla naiset ja tytöt linja-autoihin ja viemällä heidät Bosnian hallussa olevaan alueeseen.

Jotkut naisista raiskautuivat tai seksuaalisesti pahoinpideltiin, kun taas jäljelle jääneet miehet ja pojat tapettiin heti tai siirrettiin joukkomurha-alueille. Arviot serbien joukkojen Srebrenicassa tappoista bosnialaisista ovat noin 7000 - yli 8000.

Sen jälkeen kun Bosnian serbialaiset joukot valloittivat Zepan samassa kuussa ja räjäyttivät pommin tungosta Sarajevon markkinoilla, kansainvälinen yhteisö alkoi reagoida voimakkaammin käynnissä olevaan konfliktiin ja sen kasvavaan siviilikuolemiin.

Elokuussa 1995 sen jälkeen kun serbit kieltäytyivät noudattamasta Yhdysvaltain ultimaattia, Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO) yhdisti Bosnia ja Kroatian joukot kolme viikkoa Bosnia-serbien asemien pommitukseen ja maahyökkäykseen.

Kolme vuotta kestäneen sodankäynnin jälkeen Yhdysvaltojen kauppapakotteet ja sen sotilaalliset joukot turmelivat Serbian talouden kolmen vuoden sodankäynnin jälkeen. Milosevic suostui aloittamaan neuvottelut lokakuussa. Yhdysvaltojen sponsoroimat rauhanneuvottelut Daytonissa, Ohiossa, marraskuussa 1995 (joihin osallistuivat Izetbegovic, Milosevic ja Kroatian presidentti Franjo Tudjman) johtivat federaatiopostiikan perustamiseen, joka jaettiin Kroatian ja Bosnia liiton ja Serbian tasavallan kesken.

KANSAINVÄLINEN VASTAUS

Vaikka kansainvälinen yhteisö ei juurikaan estänyt bosnialaisia ​​ja kroatiaa vastaan ​​Bosniassa tehtyjä järjestelmällisiä julmuuksia, kun ne tapahtuivat, se pyrki aktiivisesti oikeuteen niitä syyllistyneisiin.

Toukokuussa 1993 Yhdysvaltain turvallisuusneuvosto perusti entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY) Haagiin, Alankomaat. Se oli ensimmäinen kansainvälinen tuomioistuin Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen vuosina 1945–46, ja ensimmäinen syytti kansanmurhaa muun sodan rikosten joukossa.

Radovan Karadzic ja Bosnian serbien armeijan komentaja, kenraali Ratko Mladic olivat ICTY: n syytteitä kansanmurhasta ja muista rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICTY nostaisi lopulta 161 henkilöä rikoksista, jotka on tehty konfliktin aikana entisessä Jugoslaviassa. Milosevic, toiminut tuomioistuimessa vuonna 2019 kansanmurhasta, ihmisyyttä vastaan ​​kohdistuvista rikoksista ja sotarikoksista, toiminut omana puolustajanaan; hänen huono terveytensä johti pitkään oikeudenkäyntiin, kunnes hänet löydettiin kuolleeksi vankilassaan vuonna 2019.

BOSNIAN TEUPÄJÄ

Kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2019 päätöksen historiallisessa siviilioikeudenkäynnissä, jonka Bosnia oli nostanut Serbiaa vastaan. Vaikka tuomioistuin kutsui Srebrenican kansanmurhan joukkomurhaan ja totesi, että Serbia "olisi voinut ja sen olisi pitänyt" estää se ja rangaista sen syyllistyneitä, se ei julistanut Serbiaa syylliseksi kansanmurhaan.

Yli neljä vuotta kestäneen ja lähes 600 todistajan todistamiseen osallistuneen oikeudenkäynnin jälkeen entinen Jugoslavian alueen kansainvälinen rikostuomioistuin totesi Mladicin, jota kutsuttiin Bosnian teurastajaksi, syylliseksi kansanmurhaan ja muihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan ​​marraskuussa 2019. Tuomioistuin tuomitsi 74 -vuotias entinen kenraali vankilassa. Mladicin pitkään viivästynyt tuomio merkitsi Karadzicin edellisen vuoden sotarikoksista tuomitsemisen kantaa, mikä merkitsi ICTY: n viimeistä suurta syytteeseenpanoa.